Etusivu
Tämä on Tampereen ammatillisen opettajakorkeakoulun, TAOKKin opettajaopiskelijaryhmän “Aimoset” oma kotisivu. Aimoset-ryhmään kuuluvat Aimo Syri, Ritva Lahtinen, Pirjo Savia ja Terhi Urvanta-Jylhä. Tehtävänämme oli luoda oppimateriaalia sosiaalista mediaa hyödyntäen ja samalla pohtia, mitä on Innostava opettaminen. Päädyimme eri vaihtoehtojen punnitsemisen jälkeen ilmaisten kotisivujen luomiseen. Kotisivuista saimme helppokäyttöisen ja mielenkiintoisen työskentelyalustan, jossa voimme seurata toistemme työn edistymistä ja työn kokonaisuuden valmistumista. Kotisivuista saimme myös ajasta ja paikasta riippumattoman oppimisympäristön, mikä helpottaa yhteisen oppimistehtävän tekemistä omalta paikkakunnalta käsin.
Näille sivuille kokoamme nyt maahanmuuttajille suunnatun tietopaketin ”Joulu suomalaisittain”. Joulu suomalaisittain on Suomeen muuttaneille ulkomaalaisille suunnattu tietopaketti suomalaisesta joulusta. Kotisivumme sisältävät tietoa mm. suomalaisten perinteisistä joulunviettotavoista, suosituista matkailukohteista joulun alla, jouluruoista ja joululahjoista. Sivustoillamme voit tutustua myös suomalaisille rakkaisiin joulurunoihin, joululauluihin sekä tehdä pieniä joulutehtäviä vaikka yhdessä lasten kanssa. 
Toivomme, että kotisivumme tuovat iloa ja uusia, innostavia oppimiskokemuksia koko sinun perheellesi.
Toivotamme lukijoillemme oikein rauhaisaa joulun aikaa!
Ajatuksia innostavasta opettamisesta
OIVALLUS
Runohiiri meni lammen rantaan,
mietiskeli, kevein varpain
piirsi runojaan rannan santaan.
Kun se vihdoin puuhaan kyllästyi,
se lampeen kurkkasi ja hämmästyi:
siellä hohti taivas sininen,
lipui valkopilvi kullanhohtoinen.
Kohta taivasta sen tassu tavoitti,
hupsis – jo vesi loiskahti.
Kömpi märkä hiiri lammen rantaan,
piirsi oppimansa santaan:
Itse selvitin sen tänään, että
taivas on vain kylmää vettä.
(Kirjassa Tuula Korolainen: Kuono kohti tähteä)
Opettajan oma innostuneisuus ja kiinnostus luovat hyvät puitteet innostavaan oppimiseen, mutta tärkeintä on kuitenkin oppijan oma sisäinen motivaatio. Runo kuvaa mielestäni hyvin juuri tätä. Sisäisen motivaation synnyttää usein se, että oppija voi itse vaikuttaa opetettavan aiheen tai sen osaongelmien valitsemiseen ja voi itse asettaa itselleen oppimistavoitteet. Mahdollisuus valita itselle sopivia työtapoja ja mahdollisuus käyttää erilaisia oppimisympäristöjä lisää mielenkiintoa oppimisprosessiin. Syntyy sisäinen halu saada aiheesta enemmän tietoa ja nähdä vaivaa tiedon etsimisessä. Syntyy helposti myös ahaa-elämyksiä ja oivalluksia, eivätkä pienet ”putoamiset” lannista. Opittavan asian tulee olla myös ”käsin kosketeltavissa” eli jotakin, jota voi soveltaa heti käytännössä.
Innostava opettaja luo siis puitteet sille, että oppimisprosessi lähtee etenemään oppijan omien ideoiden ja tavoitteiden mukaisesti. Opettaja toimii kuitenkin koko ajan oppimisen ohjaajana ja tarkastaa säännöllisin väliajoin, että oppimistavoitteita ollaan saavuttamassa. Ohjaajan kannustus pitää oppijan kiinni oppimisprosessissa. Opettajaa tarvitaan myös luomaan selkeät kehykset aiheiden valitsemisessa. Luokkamuotoisessa oppimisessa innostavan oppimisen edellytyksenä ovat lisäksi opettajan tasavertainen suhtautuminen oppilaisiin, erilaisten työtapojen mahdollistaminen ja kyky improvisoida ja luopua kaavamaisuudesta. Innostava opettaja antaa tilaa oppilaan omille tiedoille eikä tuo itseään liikaa esille. Käsitys opettajasta ainoana tiedon jakajana on väistämättäkin häviämässä.
(Terhi Urvanta-Jylhä)